Mielen on vaikea hyväksyä ja uskoa sitä, että muistisairaan ihmisen tapahtumamuisti on joskus olematon. Tästä syntyy ongelmia ja riitoja.
Viaton kysymys ”annatko sakset” unohtuu sekunnissa.
Toisilla tosiasian ymmärtämiseen ja hyväksymiseen menee vuosia.

Ennen muistisairaita ihmisiä kutsuttiin höperöiksi tms. Mutta kasikymppiset kertovat, ettei sairaus ollut yhtä suuri sokki tai kriisi perheille kuin nykyään. Maailma oli yksinkertaisempi, ja muistisairaan ihmisen oli helpompi jatkaa elämäänsä muiden joukossa.
Ajatuksia tästä?

Tämä kannattaa lukea (englanniksi)

Helsinki Brain & Mind Researchers’ Corner

Hanna-Maria Roitto Hanna-Maria Roitto
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala University of Helsinki Medicine and Health, University of Helsinki THL

“My research aims at a better understanding of the lives of older adults with #dementia .'

Read more ▶️helsinkibrainandmind.fi/researchers-co…

#codedtoconnect NeurocenterFI

Elimme eilen Isä-elokuvaa. Muistisairaan äitini hammaslääkärikäynnillä olin ensin tytär, sitten rankan käsittelyn jälkeen tyttärentytär.
Lääkärikäynti aiheuttaa sekavuutta. Miten paljon muistisairaiden ihmisten täytykään ponnistella joka päivä pärjätäkseen terveiden maailmassa.

Aion perehtyä enemmän siihen, miten lapsuudessa koettu kiusatuksi tuleminen voi näyttäytyä muistisairaalla - ja miten tilanteessa voisi auttaa paremmin. Kasikymppiset kokevat, että ennen myös opettajat saattoivat kiusata. ”Monet opettajat olivat silloin ilkeitä”, he sanovat.

Muistisairaus on aivosairaus, joka käy puhelimessa ilmi myös yllättävinä, luovina hetkinä.
Välillä äitini puhuttelee minua siskonaan. Saan kokea millaista olisi olla sisko. Tyttärelleni äiti totesi puhelimessa ihaillen: “Sinä olet sitten niin mahdottoman reipas mies!”

Muistisairaiden ihmisten läheisten on usein haastavaa ymmärtää, että arvostava kohtaaminen ei onnistu pelkällä rationaalisella perustelulla, järkipuheella.
Kun muistisairas ihminen kokee, ettei järjellä tarvitse selittää kaikkea, hän vapautuu. Hän kokee, että toiseen voi luottaa.

Sotaorpous voi vahvistua tunteissa, ajatuksissa ja puheissa nykyisten muistisairaiden ihmisen elämässä. Jälkipolvea auttaa tietämys tapahtumista. Selvitin itse taustoja vuonna 2015 (sittemmin olen löytänyt toisenkin kuvan perheestä) suomenkuvalehti.fi/kotimaa/suru-u…

Ylisukupolvisists psyykkisistä taakoista puhutaan paljon. Niiden rinnalle voisi nostaa ylisukupolviset taidot, joihin voi kuulua taito elää vaikeuksien keskellä. Ehkäpä suvusta löytyy hyviä esimerkkejä vaikeuksista, joista edelliset sukupolvet ovat selvinneet hyvin.

Mukana kuulemassa arvokasta puhetta siitä, kun muistisairaus koskettaa. Elämä ei lopu, alkaa uusi vaihe elämässä.
Kiitos Hanna Jensen Foibekartano #FoibeAkatemia #hopeinensiirtymä #digitaalisuus #Youtubelive ,
jonka ansioista osallistuminen ei katso aikaa eikä paikkaa 😊

Muistisairaiden läheiset kärsivät usein syyllisyyden tunteista. Syyllisyys on kuitenkin ristiriita omassa mielessä. Ihmisellä on lopulta vapaus valita, syyllistyykö hän omista tai muiden syyllistämisyrityksistä.
Joskus syyllistymisestä voi seurata myös hyvää: parempaa toimintaa.

Virpi Lau🐟 Hanna Jensen kirjat on hyvä tapa aloittaa työ itsensä kanssa. Oma ohjeeni on elää hetkessä ja nauttia niistä. Vaikeita hetkiäkin tulee, mutta elämä ei lopu sairauteen ja kukaan ei tiedä, millaiseksi elämä muodostuu. Omasta jaksamisesta kannattaa huolehtia. Kyse kun on vuosista

Tätä kirjaa ei löydy ostettavaksi millään. Olisiko sinulla ylimääräisenä myydä?

Yksi muistisairauden läheistä helpottava asia on se, että muistisairas ihminen ei muista myöskään tuoreita ikäviä tilanteita.
Miksi siis läheinenkään muistelisi määräänsä enempää häneen kohdistuneita loukkauksia.

Yksittäinen muistisairaustesti antaa osviittaa mutta ei yksin kerro kaikkea. Äitini sai MMSE-testistä 20 (max 30) pistettä mutta minun arvioimanani ADCS-ADL-kyselystä 26 pistettä (max 78). Ystävän vaimo sai MMSE:stä 17 pistettä, jälkimmäisestä 69. Jokaisen sairaus on erilainen.

Muistisairaiden ihmisten asumisesta puuttuu välimuoto, joka hyödyttäisi vielä aktiivisia ja toimintakykyisiä ihmisiä, joilla kuitenkin ajan ja paikan taju on hämärtynyt. He tarvitsisivat yölläkin henkilökuntaa mutta eivät niin paljon apua kuin he, joilla sairaus on edennyt.

Kun muistisairaan ihmisen läheisenä opit kuuntelemaan muistisairaan ihmisen tunteita saarnaamatta ja vastaan vänkäämättä, mahdollinen jännite välillänne lievenee.
Tämä ei ole helppoa, koska joudut luopumaan logiikan vaateesta. Muistisairasta ihmistä se huojentaa.

Muistisairaiden ihmisten läheisiä (etenkään puolisoita) eivät aina auta samat opit ja neuvot, jotka auttavat muistisairaiden ihmisten hoitajia. Läheisillä ovat tilanteessa tunteet ja elämänhistoria toisella tavalla läsnä.

Tärkeä teksti. Samaa mieltä hanoista…